Näytetään tekstit, joissa on tunniste aplikointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aplikointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. tammikuuta 2017

Merkitykselliset lahjat

Minusta on mukavaa ommella joululahjoja.
Tiedän mistä vaatteet ovat peräisin ja voin hyvillä mielin antaa niitä lahjaksi.
Mieheni sai lahjaksi perus t-paidan hyväksi havaitulla kaavalla ihanasta meleeratun mintun värisestä trikoosta. Koska kaupan paidoissa monesti on erilaisia merkityksettömiä numeroita ja tekstejä, tein tähän paitaan merkityksellisen numeron applikoimalla siihen mieheni syntymävuoden.
Samasta kankaasta jäi vielä hieman yli, joten tein kummipojalle joululahjaksi pienen bodyn.

Hieman keskeneräisenä kuvattu mutta onneksi ehti valmiiksi ennen joulua!
Sitten vaate, jota suunnittelin hieman normaalia tarkemmin; piirsin jopa luonnoksen!
Kaavana Jujunan Jussi vinovetoketjuhupparin kaava. Taskut ja muut yksityiskohdat lisäsin itse.
Kangas Kangaskapinan pehmeää meleerattua joustocollegea.

Vielä veljenpojille housut ja paidat molempien mielenkiinnonkohteiden mukaan.

Kaikki joululahjat olen nähnyt päällä ja käytössä, joten mieli on hyvä!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Opinnäytetyö

Kaksi opiskeluvuotta on pian kulunut.
Oli aika tehdä opinnäytetyö.
Tein lapselleni muumimekon ja leggingsit.


Neiti valikoi itse mekkokankaan ja kuva oli tarkka; muumien piti halata ja olla tietyssä asennossa.
Mekko on mittojen mukaan piirretty ja sovitettu ja tuli kyllä hyvä!


Leggingsit on tehty farkkuneuloksesta ja lahkeet on rypytetty.
Kaava mittojen mukaan piirretty.


 Muumit applikoituna. Mekon omistaja on hyvin tyytyväinen!

 Hyvin istuvat ja koko on juuri sopiva!


Love love love!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Lähikaupan herkut

Ompeluryhmän innoittamana;
tämä on kiitos Kestovaippakaupalle!


Body on tehty Ottobre 1/2012 'Bertin' pohjalta, koko 80cm. Housut on 'miikkarit', koko noin 80cm myös.
Ja tällä kertaa, sattumalta lähes kaikki resoreita ja lankoja myöten on ostettu Kestovaippakaupasta, omasta "lähikaupastani". 


Bodyyn hyppäsi housuista yksi norsu koristeeksi.

Tämä setti menee kummipojalleni.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Ihan hirmuinen Rölli!

Pieni on peikkolapsi vasta,
ei silti lakkaa nauramasta.
Metsään laittaa pienen majan,
siellä viettää onnellisen ajan.


Tyttäreni täytti jo 4 vuotta! Aika menee äkkiä.
Syntymäpäivälahjaksi tein pienelle röllilleni kesäisen tunikan Rölli-aplikoinnilla. Kaavan pohjana käytin Ottobre 1/2014 'Maxi dots' -kaavaa. Suurensin pääntietä ja kädenteitä sekä tietenkin jätin hihat pois.




Edellinen Rölli-paita on pitkähihainen, eikä siksi aina käy kesävaatteeksi. Tämä on kiva, väljä paita sitten niille kuumemmille keleille.


...ja sillä mä irvistelen ja kaikkia säikyttelen...

torstai 3. huhtikuuta 2014

Pelleilyä

"Äiti tee minulle pelleyöpuku"


Tyttöseni on nyt tykästynyt pelleihin punaisine nenineen ja se näkyy jokapäiväisessä elämässä jatkuvasti. Pelleyökkäri siis. Housujen kaava on Ottobre 4/2012. Housujen raidoituksen käänsin pystysuuntaiseksi ja frilloissa se on vaakasuuntainen. Paidan kaava on Ottobre 6/2013 - tosin alkuperäisen suunnitelman pääntiefrillan jätin kuitenkin pois. Molemmat ovat kokoa 110cm.


Peitetikkiä kokeilin raglansaumoihin eikä jälki liian hyvää ollut. Säädöt eivät meinaa osua kohdilleen millään. Kuvassa tietenkin se priimakohta, hypytikit rajasin pois!



Hyvin tyytyväinen tyttö menossa nukkumaan.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Juuuusto!

Osallistuin taas yhteen humputukseen; Nappinjan pipovaihtoon. Vastaanottajasta sain tietoa sen verran, että on saman ikäina kuin oma lapsoseni, joten kaavan kanssa ei tullut ongelmia. Lisäksi lempiväri oli punainen ja mieleisiä eläimiä hiiret, joten näiden pohjalta! 

Päällinen on punaista velouria ja sisäpuolella trikoota. Korvien kohdalta löytyy tuulisuojana palaset PULia. "Korvina" on pienet heijastinpalaset näkyvyyttä parantamassa. Juustopalanen syntyi silityskalvolla.
 Kaava on omani, jolla olen aiemmin tehnyt mm. tähtipipon.



On sillä hiirulaisella käpälätkin - näkyvät vain hitusen huonosti :)



Tyttäreni pääsi sovittamaan, koska on samanikäinen ja samankokoinen, kuin pipon saaja. Hyvin sopii!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hello Kitty

Kohta voinen todeta mopon alkaneen keulia, kun taas piti päästä applikoimaan! Valitsin Hello Kittyn ja syksyn kunniaksi sadetakkiin ja kumisaappaisiin pukeutuneen sellaisen. Applikointi sujui mukelon touhutessa omiaan sekä osittain myös vieressäni heiluessa. Kehitys kehittyy ja tunsin ompelun sujuvan jouhevasti, vaikka varsinaista ompelurauhaa minulla ei ollutkaan.

Käden- ja päänteille kokeilin tuttavalta saamaani resorinauhaa. Näppärää, ei tarvinnut edes leikata sopivan levyistä resoria, sen kuin mittasi pituuden, nipsautti poikki ja ompeli. Ja laatukin vastasi ommellessa hyviä resoreita!

Kaava on Suuri Käsityö 5/2009 - mukailtuna ja koko on 104cm.
Pilvivelour on tilattu viime syksynä Lieblingstückeltä ja tähän käytin ylijäämäpalan, joka jäi omasta hupputunikastani yli. Helmakäännettä vaille valmis mekko alkoi huutaa "plääääh", joten lisäsin frillan. Muuten olisi jäänyt lyhyeksi ja leveäksi.



Ja tämä violetin sävy tuntuu olevan yksi hankalimmista kuvattavista...



maanantai 5. elokuuta 2013

Tässä tulee hilpeä Rölli!

Melko onnistuneen Muumi-aplikaation jälkeen on ollut tunne, että jotakin pitäisi taas aplikoida. Tirppana on ihan höpsönä Muumeihin mutta koska juuri tein sellaisen, en halunnut heti tehdä toista.
Lisäsin sitten hiukan haastetta itselleni ja valitsin Tirpan toisen suosikkihahmon, Röllin - piirrosversion tietenkin.

Koko ilta siihen meni mutta kaikessa kunnianhimoisuudessani viimeisiä tikkejä ommellessani päätin vielä viimeistellä kuvan pikkuruisella perhosella. Röllin housuja pitää ylhäällä, mikäs muu kuin nappi!

Kangas on Vauvauvasta ostettua Noshin raitatrikoota ja kaava on Ottobre 1/2013 'Formal or fun', koko 104cm.



sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Niiskuneidin kesäpäivä

Viime päivinä olen kuullut kaupoissa pariin otteeseen lauseen "minä haluaisin muumipaidan". Ja minähän en muumipaitaa osta, joten ei kun pitkästä aikaa aplikoinnin pariin. Niiskuneiti oli toiveissa, joten valitsin sopivan kuvan ja ryhdyin hommiin.

Ensimmäiseksi tein muumin ulkoreunan ja se onkin se osa, johon olen vähiten tyytyväinen; se on aivan liian paksu ja tiheällä tehty. Muuten yllätin itseni ja näkinkenkään olen erityisen tyytyväinen. Tässä kokeilinkin hieman uudenlaista lähestymistapaa noiden lankojen roikkuviin päihin, koska yksi inhottavimmista asioista aplikoinnissa on ollut lankojen päättely. Nyt ompelin edestakaisin muutaman piston suoraa alkuun ja loppuun ja homma sujui kuin itsestään :)

Myös pienet yksityiskohdat ovat olleet hankalia ja nyt kun onnistuin siinäkin kohtalaisesti ensimmäistä kertaa, kokeilen varmasti lähitulevaisuudessa uudestaan!

Kaava on vanha tuttu Suuri Käsityö 1/2009 paitakaava koossa 104cm. Neiti oli paitaan tyytyväinen ja puki sen heti aamulla päällensä. SE on se tärkein asia :)

Sateenkaariraitatrikoo on ostettu Selialta, II-laatuisena, mikä näkyy valkoisina raitoina kankaassa. Tämä ei minun silmääni häiritse lainkaan, vaan se näyttää kuuluvan kuvioon. Tapettitrikoo päätyi hihaan Kangashamstereista.






tiistai 28. toukokuuta 2013

Pitsiä ja painantaa

Tuli yllättävä tarve rennolle mutta kivalle paidalle. Hyllyssä lojui meleeratun harmaata Eurokankaan trikoota, josta lähdin rakentelemaan Ottobre 2/2013 'Summer basic' kaavan mukaan paitaa.

Paitan etuosaan kaivelin netin syövereistä mallin, jonka mukaan piirsin sapluunan ja sen jälkeen leikkelin sen veitsellä. Jestas, olipa muuten kova homma! Töpöttelin sienellä valkoista ja sekaan vähän liilaa - tulin vielä tyhmyyksissäni vetäisseeksi perhosen alle liilan viivan. Yritin olla silittämättä sitä, toivottavasti se lähtee pesussa.

Liian t-paitamainen fiilis oli yhä, joten leikkelin olkapäiltä palat pois ja korvasin ne pitsillä. Taakse leikkelin ja kiinnitin pitsiset siivet :) Kanttaukset tein ihan Eurokankaan resorilla. Tuli kyllä aika makee paita!






Lattialla veistellessä tulee joka paikka kipeäksi!

torstai 21. helmikuuta 2013

Leijaillen

Menin ja ostin lapselle kevättä varten välikausihaalarin ja siihen piti ehdottomasti saada uusi pipo nyt justiinsa aivan heti tehtyä edellisen vastaavan jäätyä pieneksi. Luumunviolettia velouria, jonka ostin loppuunmyynnistä ja pari tilkkua ja aplikoin pipoon karkuun leijailevat ilmapallot. Enemmän olisivat saaneet tulla eri korkeuksille mutta koska sommitteluun en käyttänyt minkäänlaista apukiinnitystä, olivat pallot jossain välissä liukuneet lähes samalle tasolle.

Kaava on omani ja aiemman neliöversion sijaan halusin tehdä alareunastaa muotoillun pipon, joka peittäisi korvat paremmin. Hattu on kaksinkertaista velouria, jotta pysyy pää lämpöisenä.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Frillaillaan!

Omat synttärit lähestyvät ja ajattelin sen kunniaksi tehdä tyttöselleni vähän söpömmän mekon. En tosiaan ole mikään röyhelö-ihminen mutta ajattelin tätä Ottobre 4/12 Princess -kaavalla tehtyä mekkoa piristää hieman frillalla helmassa. Kerrankin löysin loistavan ominaisuuden koneestani: pisimmällä tikin pituudella ja ylälanka kaikkein tiukimmalla, kone rypytti frillan tosi siististi vaikka luulin ompelevani vasta rypytyslankaa! Säästyinpä siltä puuhalta :)

Ja kokeilin ensimmäistä kertaa saumurini rullapäärmettä - tai ylipäätään mitään muuta, kuin perus saumurointia neljällä langalla. Onnistunut kokeilu, teen kyllä toistekin!

Eteen aplikoin ihanaisen tipusen. Vaaleanpunainen kangas on tosi lirua ja ohutta ja kieroa ja mitä vielä... Toivottavasti tämä näyttää käyttökelpoiselta vielä pesunkin jälkeen. Raitakankaan ostin loppuunmyynnistä 2€ metri.


lauantai 12. tammikuuta 2013

Sinistä ja muumeja - lapseni lempiasioita

Näin joskus syksyn mittaan Lindexissä tämän tyylisen, ihanaisen muumiyöhaalarin ja meinasin tehdä sellaisen itse. Asia jäi roikkumaan mutta sain sentään ostettua Kestovaippakaupasta musta-valkoraidallista trikoota. Kangashamstereista kotiini rantautui myös tummansinistä pilvitrikoota ja palanen muumikangasta.

Eilen 23 jälkeen iski inspis ja leikkasin kankaat - varmuuden vuoksi vielä yhden ylimääräisen takakappaleen. Tänä iltana sitten applikoin kuvan paikoilleen ja tein puvun valmiiksi. Kaava on Ottobre 4/2012 Jumpsuitin kaava kavennettuna ja ilman huppua, koko 104cm. Jätin resorikanttauksen tällä kertaa vetoketjuhalkiosta pois ja laitoin ne vain kaula-aukkoon. Suojasin vetoketjun yläreunan edellisessä postauksessa esittelemälläni suojapalalla, jotta se ei raavi.





Mistähän muuten johtuu, että kun Ompeluelämäässä joku kyseli nuppineulojen käyttämisestä ja vastasin käyttäväni ja vielä oikein ihmettelin, miten joku voi saada esim. resorikanttaukset tehtyä siististi ilman nuppareita, niin enpä ole niitä sen keskustelun jälkeen kovin enää käyttänyt. Tässä niitä oli ainoastaan vetoketjun kohdalla, ei edes resorikanttauksessa :D

perjantai 16. marraskuuta 2012

Joulusaunaan

Joulu lähestyy ja huomenna on perinteisten (lähtien 70-luvun alusta) joululeipojaisten aika ja siinä samalla ajattelin viedä joulutervehdyksen mukanani. Nämä perinteikkäät pullanpyörittäjäiset ja limpunleipojaiset ovat osaltani kerran jääneet välistä muutama vuosi sitten ja silloin tuntui tyhjältä. Nyt mukaan lähtee meiltä jo kolmas sukupolvi - ei tosin ensimmäistä kertaa, johan oma tyttöseni oli mukana sylipuolessa ensimmäisen kerran puolen vuoden ikäisenä :) Mutta osallistumaan asti pääsee pikkuneiti ensimmäistä kertaa!

Jouluun kuuluu sauna, joten mikä sen mukavampi joulutervehdys, kuin itse tehdyt laudeliinat! Kangas on Eurokankaasta ja materiaali pellava-puuvillaa. En ollut uskoa silmiäni kutistuspesun jälkeen (jonka ihme kyllä maltoin kerrankin tehdä - onneksi), 120cm kaitaleesta oli lähtenyt mittaa aivan uskomattoman paljon, joten lopultakin näistä ihanaisista, suuriksi suunnitelluista laudeliinoistani tuli laudeneliöt. No, ovat ne sentään saman kokoiset!

Aplikoin kumpaankin koivunlehden, resorista. Muuta sopivaa vihreän sävyä ei löytynyt tähän hätään. Ja kökkö koneeni on nykyään ihan superkökkö; langankireyksien säätö ei näköjään estä konetta kiskomasta alalankaa rumasti yläpuolelle, joten kuviossa kiertää mustat reunukset lehden päällä. Sen enempiin yksityiskohtiin en kökkökoneellani halunnut enää lähteä. Mutta jotain hyvää sentään; tällä kertaa kone ei ker-taa-kaan sutannut alalankaa sukkulan syövereihin! Joten ainakin alapuoli on siisti. Ehkä pitäisi opetella applikoimaan nurjalta puolelta...?