Näytetään tekstit, joissa on tunniste paita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paita. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. tammikuuta 2017

Merkitykselliset lahjat

Minusta on mukavaa ommella joululahjoja.
Tiedän mistä vaatteet ovat peräisin ja voin hyvillä mielin antaa niitä lahjaksi.
Mieheni sai lahjaksi perus t-paidan hyväksi havaitulla kaavalla ihanasta meleeratun mintun värisestä trikoosta. Koska kaupan paidoissa monesti on erilaisia merkityksettömiä numeroita ja tekstejä, tein tähän paitaan merkityksellisen numeron applikoimalla siihen mieheni syntymävuoden.
Samasta kankaasta jäi vielä hieman yli, joten tein kummipojalle joululahjaksi pienen bodyn.

Hieman keskeneräisenä kuvattu mutta onneksi ehti valmiiksi ennen joulua!
Sitten vaate, jota suunnittelin hieman normaalia tarkemmin; piirsin jopa luonnoksen!
Kaavana Jujunan Jussi vinovetoketjuhupparin kaava. Taskut ja muut yksityiskohdat lisäsin itse.
Kangas Kangaskapinan pehmeää meleerattua joustocollegea.

Vielä veljenpojille housut ja paidat molempien mielenkiinnonkohteiden mukaan.

Kaikki joululahjat olen nähnyt päällä ja käytössä, joten mieli on hyvä!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Tyttären toiveiden mukaan

Frozen ja Elsa on nyt in myös meillä.
Tyttäreni rakastui Miiinullekko -blogin Elsa-paitaan,
joten meille oli myös saatava Elsa-paita.
Ja kun tyttö vielä rakastaa sinistä väriä!

Kaavana käytin Suuri Käsityö 5-6/2015 -lehdessä ollutta Nosh paidan kaavaa, koko 116cm.
Lisäsin pienet frillat kädenteille, joiden reunat rullapäärmäsin.


Piirsin Elsan kangastussilla ja silitin kunnolla - toivottavasti kestää pesut!
Koristelin kuvan vielä strasseilla.


Samalla kaavalla tein myös kaksi peruspaitaa, koska
taas alkaa tyttö kasvaa ulos vanhoista paidoista.



Harmaan paidan kangas oli kaapista löytynyttä, kimalteista trikoota.
Oli mieluinen!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Hämähäkkimies hyökkää

Lahjaompeluksia pitkästä aikaa!


Spidermantrikoota etuosa, muuten sinistä elastaanitrikoota.
Kaavana Mr. Bear Ottobre 6/2013 ja koko 116cm.

 

Toivottavasti 5-vuotias synttärisankari tykkää!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Teki mieli ommella

Jonkinlainen ompeluinnostus yrittää nostaa päätään kun olen tehnyt parin päivän sisään kolme pipoa, leggingsit ja ihanasta harmaasta rusettijoustocollarista hupparimekon, joka on tosi mukava päällä.

Tytölle pipo mustasta joustocollegesta vaaleanpunaisella vuorilla ja heijastintähdillä.

Toinen pipo miehelle sokerikalloista. Innostuin joustocollegesta pipokankaana, joten leikkasin rusettijoustocollarista itselleni hupparimekon lisäksi pipon.

Hupparimekko on tehty Suuri käsityö 1/2012 kaavan pohjalta vapaalla kädellä muokkaamalla.

Ja omiin pitkiin jalkoihin riittävän pitkät leggingsit Sun trikoosta Onion kaavalla. Hyvin istuvat ja ovat sellaisenaan hyvän mittaiset.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Päivän värit

Väriteema oli tänään selkeä:
mustaa, valkoista ja keltaista.

Tyttärellä ovat paidat alkaneet jäädä pieniksi. Isompia siis tehtiin tänään.
Rusettipaita Ottobre 3/2012 'Tooth troll' - pyöristetyllä pääntiellä. Koko 110cm.

Mustavalkoisesta Sun-trikoosta pitkähihainen mekko hieman kellotetulla helmalla. Kaava on muokattu jostakin - tämä ehti lojua kappaleina ompelukoneen päällä jo jonkin aikaa... Laiskuus iski.
Pääntien huolittelin muotokaitaleella ja pienen väripilkun mekko sai väritetystä auringosta.


sunnuntai 31. elokuuta 2014

English liquorice

Englannin lakritsi ei ole herkkuani.
Tämä kangas sen sijaan on.


Ottobre 6/2012 paitakaavalla akuuttia paitapulaa parantamaan 'Raide' koko 116cm lyhythihaiseksi lyhennettynä. Paita sai hitusen potkua eriväirisistä resoreista.
Näyttää hurjan suurelta mutta onpa ainakin kasvunvaraa!

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Missä olet, ompeluinto?

Mainio kesä; lämmintä, mukavaa.
Mutta ei juurikaan ompelua.
Jonkinlainen ompelujumi havaittavissa.
Onneksi loma loppuu ja arki alkaa taas.


Tällä kertaa en kuitenkaan voinut luistaa ompelemisesta sillä oli isän syntymäpäivä tiedossa eikä mitään lahjaa. Eikä sitä oikeastaan mitään osaisikaan ostaa, joten parempi vaan ommella jotakin.
Alikeompeluilla koristeltu t-paita, johon sain inspiraationi jonkun toisen ompeluryhmässä tekemästä paidasta - toivottavasti kukaan ei pahastu, se vaan oli niin hieno.
Kaava on Suuri käsityö 6-7/2008 paitakaava kokoa L. Tosin v-pääntien sijaan tein pyöreän.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Omena päivässä

Lapsonen kasvaa ja vaatteet kutistuu!
Varsinkin housuista on viime aikoina ollut pulaa.


Ihana ompputrikoo muotoutui leveähelmaiseksi topiksi Ottobre 1/2014 'Maxidots' -kaavan pohjalta.
Raitatrikoo taas Ottobre 6/2012 'Ropinalla' leggingseiksi. Jujuksi lisäsin leggingsien lahkeisiin koko lahkeen levyiset rusetit. Näissä on vielä mukavasti kasvunvaraakin.



Sitten ihan peruskauraa; joustofroteehousut ja näissä to-del-la-kin on kasvunvaraa. Kaava on Ottobre 4/2014 'Ultimate casual' - yksinkertaistettuna. Pituuden otin 116cm mukaan ja leveyden 110cm. Ja varsinkin leveyttä on näissä liikaa, pituus ei niinkään minua häiritse.


perjantai 30. toukokuuta 2014

Mustavalkoista

Mukava välillä ommella miehellekin!


Veljelleni syntymäpäivälahjaksi ihanasta mustavalkoisesta tasaraitatrikoosta t-paita Suuri Käsityön numerosta 6-7/2008, koko M. Pääntietä muokkasin hieman ja tein kohdistuksella leikittelevän taskun eteen.
Parasta tässä tietenkin oli se, kun sain puhelimitse sovituskuvan sekä saatesanat "fantastinen" lahjansaajalta!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Ihan hirmuinen Rölli!

Pieni on peikkolapsi vasta,
ei silti lakkaa nauramasta.
Metsään laittaa pienen majan,
siellä viettää onnellisen ajan.


Tyttäreni täytti jo 4 vuotta! Aika menee äkkiä.
Syntymäpäivälahjaksi tein pienelle röllilleni kesäisen tunikan Rölli-aplikoinnilla. Kaavan pohjana käytin Ottobre 1/2014 'Maxi dots' -kaavaa. Suurensin pääntietä ja kädenteitä sekä tietenkin jätin hihat pois.




Edellinen Rölli-paita on pitkähihainen, eikä siksi aina käy kesävaatteeksi. Tämä on kiva, väljä paita sitten niille kuumemmille keleille.


...ja sillä mä irvistelen ja kaikkia säikyttelen...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Mistä on kesämekot tehty?

Liehuvista materiaaleista, pitkistä helmoista.
Niistä on tämän kesän mekot tehty.


Omalla kaavallani itselle ihanainen maximekko mukavasta, laskeutuvasta viskoosista.
Lisäksi trikoinen neuletakki pitsisomisteilla, niin ikään omalla kaavalla.



Neuletakki tuli tarpeeseen, kun en kaupoista löytänyt vyötärömittaista neuletta, joka ei olisi ollut boleromallinen.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kesäisen keveää

Sifonki on miellyttävän viileä materiaali kesällä.


Harmaabeigestä sifongista tein itselleni pitkänmallisen, hihattoman kauluspaidan Ottobre 2/2013 'Buttondown' -kaavalla - pienin muutoksin; avarsin ahtaita kädenteitä hieman, muutin helman pituuksia ja kaarevuuksia sekä lisäsin eteen toisen taskun.


Tähän saakka olen ommellut sifonkia vain teollisuuskoneilla ja täytyy todeta, että kyllä se käy huomattavasti mukavammin, kuin kotikoneilla. No, ihan hyvä tästä tuli kuitenkin. Sain myös toimimaan koneeni napinläpiautomatiikan, joten niiden tekeminen helpottui!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kaakelihomma

Tämän Kaakelihomman minäkin osaan!


 Tunika ihanasta Kaakeli-joustofroteesta. Tein tämän äidille syntymäpäivälahjaksi mutta melkein kävi niin, että tämä jäi omaan käyttöön - sen verran tykkäsin tästä. Kaava on Ottobre 5/2013 'Autumn mood'. Tällä kertaa tein myös hihat vajaamittaisina.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Pelleilyä

"Äiti tee minulle pelleyöpuku"


Tyttöseni on nyt tykästynyt pelleihin punaisine nenineen ja se näkyy jokapäiväisessä elämässä jatkuvasti. Pelleyökkäri siis. Housujen kaava on Ottobre 4/2012. Housujen raidoituksen käänsin pystysuuntaiseksi ja frilloissa se on vaakasuuntainen. Paidan kaava on Ottobre 6/2013 - tosin alkuperäisen suunnitelman pääntiefrillan jätin kuitenkin pois. Molemmat ovat kokoa 110cm.


Peitetikkiä kokeilin raglansaumoihin eikä jälki liian hyvää ollut. Säädöt eivät meinaa osua kohdilleen millään. Kuvassa tietenkin se priimakohta, hypytikit rajasin pois!



Hyvin tyytyväinen tyttö menossa nukkumaan.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viileä tiikeri


Hurmaavan värinen tiikeritrikoo muuntui viikonloppuna viileän raikkaaksi tiikeripaidaksi. Tätä yksinkertaista paitaa tehdessäni jouduin jopa purkamaan reippaasti tehtyäni ensin älyttömän langansuuntavalinnan pääntieresorin suhteen. Onneksi se ratkojalla sekä kärsivällisyydellä hoitui (sekä tuhlaamalla hieman raitaresoria).

Kaava on oma, jota hieman parantelin hihojen sekä kädenteiden osalta.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

The SUN is here!

Aurinko paistaa ja se lämmittää!


Tyttäreni mielestä auringon kuuluu ehdottomasti olla keltainen, joten mustavalkoinen sun -kangas pääsi siis värikylpyyn. Ikionnellisena ensimmäisen värjäykseni onnistumisesta, jatkoin iloitsemista myös uuden koneeni ketjutikistä. Aivan mahtavaa! Hienoinen ompelujumi tuntui myös loistavan poissaolollaan. Mahtavaa flowta häiritsi tänä iltana ainoastaan hirvittävä nälkä - mutta pitihän työ ensin saada valmiiksi. Ja kuinka tyytyväinen olenkaan lopputulokseen; kerrankin voin olla alusta loppuun saakka iloinen täysin onnistuneesta ompelujäljestä.


Kaava on hyväksi toteamani, lapseni mittojen mukaan piirretty paitakaava. Ainoa kaava, jolla tehdyt vaatteet lapsikin saa helposti pois päältään, kun kädentiet eivät ole liian ahtaat.




Todellista onnistumisen iloa!