Näytetään tekstit, joissa on tunniste farkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste farkut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Denim design

Nämä oli jo melkein valmiit.
Sitten lyhensin lahkeita.
Tulin samalla katkaisseeksi olkaimen.
Sinne jäivät pöydälle pölyttymään.
Meillä oli aivan ihanan malliset farkkuhaalarit. Ne jäivät aikaa myöten lyhyiksi. Vastaavia ei tullut vastaan.
Otin haasteen vastaan ja hahmottelin kaavat vanhoista housuista ja sovelsin niistä uuden version.
Tikkaukset on tehty vaihtelevasti harmaalla tai tummansinisellä.

Yläosa on vuoritettu mansikkapuuvillalla.
Vyötäröltä löytyy saadettävä kuminauha ja olkaimissa on kaksi pituusvaihtoehtoa.
Etupuolelta löytyy useampi pieni koristelaskos.

Hyvä tuli!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Sinne päin ainakin...

Pari tämän syksyn koulutuotosta; t-paita ja farkut - molemmat itse piirretyillä kaavoilla. Paitaan on kuositeltu reilusti väljyyttä ja takakappale on etukappaletta pidempi. Puutarhassa -kangas oikein pyysi päästä minulle paidaksi mutta ihan ei visio sitten toteutunut valmista vaatetta katsellessa...


Farkut ovat hieman kokeelliset, joitakin muutoksia saan kaavaan tehdä seuraavaa kertaa silmällä pitäen mutta hienoa ja mahtavaa, ettei farkkujen ompeluun vaadittu mitään valmista kaavan puolikastakaan eikä liioin pienintäkään ompeluohjetta!




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kun ei kaupasta löydy niin...

Otinpa härkää sarvista. Menin Eurokankaaseen ostamaan collegea paitaan mutta tulin kotiin farkkukankaan ja resorin kanssa. Suunnitelma muuttui collegetakista resorifarkkuihin. Kaupan resorilahkeiset farkut ovat liian lyhyitä minulle, joten minun piti tehdä sellaiset sitten itse!

Kaavan pohjana käytin Suuri Käsityö 1/2008 pillifarkkujen kaavaa, ihan omilla muutoksilla. Levensin (ja pidensin, tietenkin) lahkeita, jätin vyötärökaitaleet pois ja lisäsin resorit lahkeisiin ja vyötärölle. Olenpa vähän ylpeä; en tarvinnut tippaakaan ohjeita tehdäkseni taskut, tikkaukset ym! Ja nämä valmistuivat yhden aamupäivän aikana :) Ja koska nämä on KER-RAN-KIN kutistuspesty etukäteen, nämä tulevat myös pysymään riittävän pitkinä!

Tikkaukset tein kirkkaan pinkillä langalla. Etutaskut ja takataskut löytyy. Meinasin vielä lisätä näihin muutamia farkkuniittejä mutta niitä nyt ei satu olemaan, joten viimeistellään myöhemmin. Sitä ennen nämä joutuvat kyllä käyttöön.

Hitusen olisin voinut kaventaa lantion ja vyötärön kohdalta. Resorikin on ihan hyvä nyt mutta kun näitä käyttää pari päivää, saattaapi olla, että alkavat valua. Lahkeet on ihan huiput, juuri sellaiset kuin halusinkin. Ja nämä on tosiaankin ihan supermukavat jalassa! Miksi farkkujen pitäisi olla puristavia ja kiristäviä?! Ainakin nämä tarjoavat tervetullutta vaihtelua housuvalikoimaani, joka saatavuusongelmien vuoksi rajoittuu lähes pelkästään farkkuihin (ja vain ja ainoastaan kotona pitämiini collareihin ym).