Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuri käsityö 5/09. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuri käsityö 5/09. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hello Kitty

Kohta voinen todeta mopon alkaneen keulia, kun taas piti päästä applikoimaan! Valitsin Hello Kittyn ja syksyn kunniaksi sadetakkiin ja kumisaappaisiin pukeutuneen sellaisen. Applikointi sujui mukelon touhutessa omiaan sekä osittain myös vieressäni heiluessa. Kehitys kehittyy ja tunsin ompelun sujuvan jouhevasti, vaikka varsinaista ompelurauhaa minulla ei ollutkaan.

Käden- ja päänteille kokeilin tuttavalta saamaani resorinauhaa. Näppärää, ei tarvinnut edes leikata sopivan levyistä resoria, sen kuin mittasi pituuden, nipsautti poikki ja ompeli. Ja laatukin vastasi ommellessa hyviä resoreita!

Kaava on Suuri Käsityö 5/2009 - mukailtuna ja koko on 104cm.
Pilvivelour on tilattu viime syksynä Lieblingstückeltä ja tähän käytin ylijäämäpalan, joka jäi omasta hupputunikastani yli. Helmakäännettä vaille valmis mekko alkoi huutaa "plääääh", joten lisäsin frillan. Muuten olisi jäänyt lyhyeksi ja leveäksi.



Ja tämä violetin sävy tuntuu olevan yksi hankalimmista kuvattavista...



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kurkistus kesään

Joku aika sitten ostin Kangashamstereista ihanan, leppäkerttukuvioisen babycord-palasen, josta ajattelin alunperinkin tehdä liivimekon. Taitaa olla vähän varaslähtö kesään mutta teinpä sen kuitenkin tänään. Tämä on siitäkin ihana kangas, että sen kanssa voi yhdistää vaikka minkä väriset leggingsit ja aina toimii!

Kaava on Suuri Käsityö 5/2009 liivihameen kaava koossa 104cm. Kangasta oli niin nippa nappa sopivasti, että alavarat on molemmat tehty kahdesta eri kappaleesta. Napit löytyivät laatikosta ja uuden koneen 'napinläpi automatiikan' kanssa oli 'hiukkasen' ongelmia: ei mitään kunnollista tullut automatiikalla! Manuaalisella napinläpiohjelmalla tuli ihan hyvät.

Mutta rohkaistuinpa sitten ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan napin ompelemista ompelukoneella ja se toimi, kuin unelma. En taida tästä lähtien ikänä ommella niitä enää käsin, niin helppoa ja nopeaa se oli!