sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pallotaskun tekeminen

Kokeillaan jotain uutta, koska housujen kaavana oli tällä kertaa sivusaumattomat 'Saimit', Ottobre 1/2009. Tehdään täysin pyöreä tasku! Tasku tulee 104cm kokoisiin velourhousuihin.


1.   Leikkaa pyöreä palanen haluamastasi kankaasta. Itse käytin trikoota. Apuna voi käyttää jotakin sopivan kokoista, pyöreää astiaa. Kunhan se on riittävän kokoinen. Tässä ympyrän halkaisija on 16,5cm.

2.   Leikkaa ympyrään pyöreä reikä. Älä laita liian reunaan, jotta resorikanttaukset mahtuvat. Tässä reunan ja reiän väliin jäi reilu 2cm, joka on kyllä aika lailla minimi. Käytin sisäympyrän piirtämiseen pyöreätä rasvapurkkia, jonka halkaisija on 7cm ja ympärysmitta 23cm.


3.   Mittaa (tai laske) ympyrän ulkoreunan pituus ja leikkaa resorista saman mittainen pätkä haluamallasi leveydellä. Tässä on resorin leveys 3,5cm ja pituus oli 52cm.


4.   Ompele resori renkaaksi, avaa saumanvarat. Kiinnitä resori reunaan. Tässä ei ole tarkoitus venyttää resoria. Itse käytin huonoa ja aivan liian löperöä resoria, joka tuppasi kuitenkin venymään ja kun olin saanut sen kiinnitettyä, totesin sen liian pitkäksi ja ompelin rengasta lyhyemmäksi ja katkaisin viimeksi ylimääräisen pään ja avasin saumanvarat uudestaan.


5.   Nyt pituus oli sopiva ja resori kiinnitetty ulkoreunaan.


6.   Ompele resori kaksoisneulalla ympäri. Tämä aaltoili melkoisesti ompelu jälkeen.


7.   Höyrysilitin taskun, jotta sain sen suoraksi. Seuraavalla kerralla en käytä näin huonoa, ohutta ja vaikeasti käsiteltävää resoria...


8.   Sitten resori taskuaukkoon. Tässä resori saa olla lyhyempi, kuin mitä aukon ympärysmitta on ja se pitää venyttää paikoilleen. Siksi leikkasin resorin 4cm levyisenä, jotta se ei kapene liikaa venyttäessä. Tässä ympärysmitta oli 23cm. Resorille laitoin pituutta 18cm. Kokeilin ensin 0,7-kerrointa mutta se oli liian lyhyt. 0,8 kertoimena voisi olla parempi (tosin käyttämäni resori oli löperöä, kannattaa katsoa, että sen saa siististi venytettyä aukon reunoille).
Laita resori muutoin samalla tavoin, kuin aiemmin.


9.   Kiinnitä kankaaseen haluamaasi kohtaan. Oma ympyrätaskuni oli tässä vaiheessa hieman epäsäännöllisen muotoinen, joten hieman yritin asetella sitä pyöreämmäksi nuppineuloittaessani sitä kankaalle.


10.    Ompele suoraompeleella ulompaa kaksoisneulaommelta myöten tasku kiinni kankaaseen. Höyrysilitä vielä tarvittaessa. Ja tasku on valmis! Ei edelleenkään ihan täysin pyöreä mutta kiva silti :)


3 kommenttia:

  1. Hyvä Miia!! Mä oon kerran koittanut vastaavaa, mutta taskusta tuli lähinnä vauvanuken pipo. Ehkä joskus vielä jaksan alkaa väkertää... Kiitos ohjeesta! Hyvä, ettei kaikkien tarvi tehdä aina samoja virheitä ja oppia kantapään kautta :)
    PS. Olisko mahdollista ottaa tuo sanavahvistus pois, kun mä en IKINÄ näe kerrasta oikein niitä numeroita ja kirjaimia? Sitten menee hermo ja jätän kommentoimatta kokonaan, kun ei viidennelläkään kerralla mätsää. Oon minä surkea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, onko siellä sanavahvistus? Minä luulin, että ei ole. Otan toki pois, se ärsyttää itseänikin valtavasti :))

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)