sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hui kauhistus!

Ompeluelämää-ryhmässä oli tämän kuun haasteena tehdä kaksi ompelusta ompeluaiheisesta kirjasta. No, tätä ohjetta olen silmäillyt silloin tällöin, joten nyt oli sopiva hetki toteuttaa se.

Joka tyypin kaavakirja II:n t-paitakaavasta syntyi kaava lepakkohihapaidalle. Täytyy myöntää, että tuntui hölmöltä piirrellä kaava kolmeen kertaan kirjasta, vaikka lepakkohihapaidan kaava on tosi simppeli. Mutta kun en ole aiemmin tehnyt - enkä oikeastaan käyttänytkään - en uskaltanut piirtää omasta päästäni. Kooksi valitsin S:n, vaikka olen M-kokoinen.

Otin tähän kokeiluversioon kirpputorilta ostamani viskoositrikoon. Täytyy sanoa, että ihan järkyttävä kuosi! Jotenkin kirpparilla se näytti ihan ookoolta mutta nyt kun vedin valmiin tekeleen päälleni niin ei järkytys! Huhhuh... kaavakin jäi aivan liian leveäksi ja roikkuvaksi minun makuuni, vaikka hahmottelin hiha-sivulinjan ainakin kuuteen kertaan ja joka kerralla kaventaen.

Joten, onneksi en käyttänyt tähän mitään nättiä kangasta, käyttöön tämä ei taatusti tule.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)