Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuri käsityö 6-7/08. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suuri käsityö 6-7/08. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Missä olet, ompeluinto?

Mainio kesä; lämmintä, mukavaa.
Mutta ei juurikaan ompelua.
Jonkinlainen ompelujumi havaittavissa.
Onneksi loma loppuu ja arki alkaa taas.


Tällä kertaa en kuitenkaan voinut luistaa ompelemisesta sillä oli isän syntymäpäivä tiedossa eikä mitään lahjaa. Eikä sitä oikeastaan mitään osaisikaan ostaa, joten parempi vaan ommella jotakin.
Alikeompeluilla koristeltu t-paita, johon sain inspiraationi jonkun toisen ompeluryhmässä tekemästä paidasta - toivottavasti kukaan ei pahastu, se vaan oli niin hieno.
Kaava on Suuri käsityö 6-7/2008 paitakaava kokoa L. Tosin v-pääntien sijaan tein pyöreän.


perjantai 30. toukokuuta 2014

Mustavalkoista

Mukava välillä ommella miehellekin!


Veljelleni syntymäpäivälahjaksi ihanasta mustavalkoisesta tasaraitatrikoosta t-paita Suuri Käsityön numerosta 6-7/2008, koko M. Pääntietä muokkasin hieman ja tein kohdistuksella leikittelevän taskun eteen.
Parasta tässä tietenkin oli se, kun sain puhelimitse sovituskuvan sekä saatesanat "fantastinen" lahjansaajalta!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Lisää joulua!

Viimeinen pari uunista ulos!

Joululahjat on hankittu/ommeltu. Meinasi kiire tulla mutta ainahan minä olen "viimeisen illan tekijä" ollut.
Shortsiyöpuku siskon miehelle. Paidan kaava on Suuri käsityö 6-7/2008 ja shortsikaava Suuri käsityö 11-12/2010. Koko on M mutta varsinkin housut vaikuttavat reiluilta.
Noh, parempi liian iso, kuin liian pieni!


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kekkoset matkalla

Kenellä on kalju, paksut silmälasit eikä ikinä käytä paitaa? 

Kesämies Kekkonen, tietysti!


Syntymäpäivälahjaksi samanlaisilla laseilla varustetulle isoveljelleni 'Kekkis' t-paita. Kaava on napattu Suuri Käsityö -lehden numerosta 6-7/2008. Luulin kankaan olevan valkoista mutta valkoinen kaitale pääntien reunassa todisti luuloni vääräksi. 


Nyt löytyy manner-Euroopastakin ainakin yksi Kekkis!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Viilenevänä kesäiltana

Sain tuttavalta keväällä kassillisen jonkinlaisia kangasnäytteitä. Laitoin kassin vaatehuoneeseen ja unohdin kokonaan. Muutama päivä sitten tutkin kassin ja löysin sieltä muutaman ihanuuden!

Tein mukavasta mustapohjaisesta trikoosta ihan perustopin Suuri Käsityö 6-7/2008 Nuori suunnittelija -ohjeen mukaan. Olen aiemmin tehnyt kaavalla raitatopin, jonka raidat menevät edessä vinoon. Toppi vilahtaa edellisessä postauksessa.

Tämä on kiva peruskaava ilman muokkauksia. Ainoastaan pituutta muutin tällä kertaa, sillä pidän tällä hetkellä hieman pidemmistä paidoita.