sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Mainiot musikantit

Taannoin aloitin tekemään tilkuista paitaa lapsoselle, valitsin Musikantti-trikoon miehustaan ja pallot hihoihin. Mutta kangaspa ei riittänytkään takakappaleeseen, kuten luulin, joten jouduin ostamaan sitä lisää, jotta sain haluamani paidan. No jonkun aikaa jo leikatut kappaleet sekä uusi kangas ehtivät seistä mikä missäkin, ennen kuin nyt sain aikaiseksi tehdä sen loppuun. Harmi vaan, että olin jo ehtinyt unohtaa, millä kaavalla lähdin tätä tekemään. Joten leikkasin takakappaleen mutu-tuntumalla ja siitä tulikin ihan hyvä.

Tein sen pienen virheen (taas, ei ollut ensimmäinen kerta - eikä varmaan viimeinen), että pääntieresorin sauma tuli sitten eteen, eikä taakse. No, watevör.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)