perjantai 11. tammikuuta 2013

Kiireessä hyvä tulee

Iltapäivällä iski akuutti pipohimo, kun piti lähteä kaupunilla käymään, eikä lapsoselle ollut asuun sopivan väristä pipoa. Tunti aikaa hakea tyttö hoidosta ja minä alan leikata kankaita pipoa varten. Musta Ikasyrin Kankaiden Yön kilpailusta voittamani joustofrotee sekä Sampsukalta ostettu ruskea merinovillainterlock lattialle levälleen, 50cm:nen Ottobre 4/2012 Baggy -pipon kaava sinne sekaan ja leikkaamaan!

Olen jo jonkun aikaa halunnut tehdä sudenkorennon, joten nyt kiireessähän se oli kaikkein parasta tehdä! Koneessa oli sopivasti vaaleanpunaiset langat valmiina, joten räätälinliidulla pikaiset ääriviivat kankaalle ja neula paikoilleen ja surrurrur, vapaalla kädellä varsinkin loppua kohden, sillä liitu hävisi lähes jäljettömiin siinä hurautellessa. Sitten kappaleet kasaan, vuoriksi merinovilla ja lopuksi käänne alareunaan.

Hyvin ehdin ja sain mukelonkin ajallaan haettua hoidosta :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)