lauantai 27. lokakuuta 2012

Blogin uusi koti

Vihdoinkin sain sen aikaiseksi; aloitin blogin pitämisen paremmalla palveluntarjoajalla. Ulkoasun muokkaaminen on täällä mahdollista - toisin kuin aiemmassa versiossa, jossa ulkoasun muokkaaminen oli todella rajoitettua!
Vanha blogi löytyy yhä osoitteesta nurkassahurisee.blogit.fi. Siellä on paljon kivoja töitä :)

Blogataanpa ensimmäinen ompelutyö uuteen blogiin;

Ensilumen ja pakkasten myötä tuli tarvetta uusille lämmikkeille - vilukissa tarvitsee niitä monenlaisia! Idean tuubi-kolmiohuiviin sain Suvi-Kukan blogista.
Olin jo miettinytkin jonkinlaista kauluria, joka sopisi kaupungille eikä niinkään puistoon ja ulkoiluun. Kaulaliinojen kanssa on aina se vika, että johonkin niiden kietaisujen väliin jää aina jokin rako, josta kylmä ilma pääsee vilukissan kaulalle. Tämä ratkaisi sen ongelman!

Korkeutta lisäsin reippaasti ja kavensin myös tuubiosaa. Sen verran olisin voinut kangasta säästää, että olisin kaventanut reilusti tuota huivin tuubiosaa - se lörpöttää YHÄ irti kaulasta ja jättää kylmälle ilmalle pääsyn kaulalle. Eli alkuperäisen ohjeen mukainen 'pään ympärys' tuubipalasen leveytenä EI toimi tosiaankaan trikoolla!
Käyttämääni ruusutrikoota olen ihastellut Eurokankaassa jo kauan mutta en ole oikein keksinyt, mihin haluaisin sitä käyttää. Se tuli kuitenkin heti mieleen, kun aloin tätä suunnitella! Ostin vielä reunojen koristeeksi tuollaista joustavaa koristenauhaa. 

Pipo on ollut toinen ikuisuusprojekti, joten toteutin sen kerralla ja sain sitten kivan setin itselleni! Pipo on tehty Ottobre 4/2012 Baggy pipon kaavalla, kokona 54cm. Pienensin hieman pipon pituutta - osittain jäljelle jääneen kangaspalasen pienuudesta johtuen. Samasta syystä myös jouduin kääntämään langansuunnan poikittain, jotta kangasta ylipäätään riitti pipoon.

Lisälämmikkeeksi vilukissalle tein pipoon tuplavuorituksen ja käytin siihen Sampsukasta ostamaani pinkkiä merinovilla-ribbiä. Tuli mukava ja miellyttävän tuntuinen pipo! Aivan huippu! Niin löperöinen, johtuen oikeista kankaista, joten ei ole yhtään tönkkö tuplavuorituksesta huolimatta, ihan suosikki tuli tästä! :)

Vilukissan lämmikkeet

2 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit :)