tiistai 10. syyskuuta 2013

Lempikuoseista

Koulu alkoi kuukausi sitten ja nyt tuntuu, että ei meinaa saada mitään aikaiseksi. Edes kotihommia. Tästä pääsemmekin aasinsiltaa pitkin siihen, miksi tänä iltana puoli kymmeneltä aloin leikellä kankaita paitoihin; neidin vaatteet palaavat joka päivä hoidosts pyykkipussissa, enkä toisaalta ole ihan viime aikoina kovin paljoa pyykkikonetta ehtinyt käytellä. Akuutti lyhythihaisten puute pakotti ompelemaan aamuksi puhtaan paidan :D 

Siiri & Myyryn tilasin joku aika sitten, samoin sinisen tähtikankaan - tyttö kun tykkää sinisestä ja tähdistä. Siiri & Myyry on tehty Hoopsin kaavalla OB 3/12 ja tähtipaita on muokattu tunikamalliseksi Suuri käsityö 1/09 kaavan pohjalta. Hihoihin tein pienet laskokset. Koko tähdissä 110cm mutta vastaa kokoa pienempää. Hoopsin koko on 104cm.

Lisäksi muutama ilta sitten pikasurautetut Baggy-pipo itselle, kaksinkertaisena sekä tosipika lenkkihuivi :)



Ei ole vaikea arvata, kumman neiti halusi aamulla päällensä :)

6 kommenttia:

  1. Ihania. Hyvin käy siirin kanssa tuo vaaleanpunainen :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaattet ja minustakin tuntuu ettei aika riitä enää ompeluun. Onneksi edes hetkittäin saa suristella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Housujakin on pitänyt ja pitänyt ommella mutta kun vielä saisi aikaiseksi :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)